Tabula rasa

1.1.2017 Ulla-Maija Lammi Ketoja

Lapsuudessani uudenvuodenpäivä oli hiljainen. Tuvan takanedustalla oli tinavaluja edellisen illan jäljilltä. Helmihohteiset hanget ympäröivät taloa, ja aurinko paistoi matalalta. Punatulkut noputtelivat talinpalaa lintulaudalla ikkunan takana.

"Mitähän sitä taas tietää ensi vuonna", oli äidilläni tapana huokailla. Mitä sitä nyt sen kummempaa, muistan yrittäneeni ravistella kapeille harteilleni puolihuolimattomasti laskettua huolen viittaa.

Tänään lehteilen allakkani tuoreelta tuoksuvia sivuja. Talitintit pyrähtelevät marja-aroniassa ja lumettomassa maassa näkyvät vielä viime kesän jäljet. Ensimmäiseksi merkkaan kalenteriini avioparipiirit ja – tapahtumat, niin että ne ovat siellä muiden vuodenkiertoon kuuluvien juhlapyhien joukossa. Minulla on tapana myös pitkin vuotta kirjoittaa allakkaan otsikkotasolla perheen ja suvun asioita. Sellaisia, joita elämä tuo tullessaan. Niiden osalta vuosi on vielä tabula rasa, kirjoittamaton lehti.

Jos Paavalilla olisi ollut kalenteri, se olisi täyttynyt muun muassa seuraavanlaisista merkinnöistä: Sain yhtä vaille neljäkymmentä raipaniskua juutalaisilta, minua ruoskittiin, kivitettiin, jouduin haaksirikkoon, ajelehdin meressä, matkoilla, olin vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen takia, vaaroissa heimolaisten puolelta, vaaroissa pakanoiden puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä ja vaaroissa valeveljien parissa. Valvoin, kärsin nälkää ja janoa, paastosin, kärsin kylmää ja alastomuutta. Ihmisiä vieraili luonani, huolia seurakunnista.

Herran vastaus kaiken keskellä Paavalille oli: "Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. "

Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, tänään auttaa Herra.

Ulla-Maijan muita blogi-kirjoituksia

 
Ulla-Maija Lammi-Ketoja umma Elämäni lukuina:110, 56, 35, 27.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok