Totta ja tarua

10.7.2016 Markku Hapulahti

Viisi vuotta sitten huomasin olevani hassussa paikassa. Ilmapiiri oli raikas ja avoin, aivan kuin tuntemattomista ihmisistä olisi heijastellut jotain selittämätöntä voimaa. Ympärilleni vilkuillen - aivan kuin Liisa ihmemaassa – en osannut tulkita havaintoani. Olin kasvanut ajatukseen, että on olemassa tietynlainen todellisuus, pääosin aisteilla havaittava, ja jonka kaikki ymmärtävät suurin piirtein samalla tavalla. Asiat ovat sellaisia niin kuin ne näyttävät olevan, ja tämä ulkoinen kuva ohjasi nolottavan suoraan ajatuksiani, käyttäytymistäni ja jopa totuuksiani.

Turvallisissa hassuissa paikoissa saa kokeilla aivan toisenlaisia ajatuksia, ainakin hetken ajan. Yritin löytää lapsenomaisen nöyrän rehellisyyden ja kysyin itseltäni: Olisiko mahdollista, että en näe joitakin asioita aivan oikein? Ja voi siskot ja veljet, minkä oven avasinkaan! Fyysinen näkyvä muodostaakin vain yhden osan todellisuudestani minun omien tulkintojeni ja toisten ihmisten vaikutusten rinnalle. Vain yhdellä tavalla ymmärrettävät asiat katosivat. Monitulkintaisuutta lisää se, että ilmenemismuodot vaihtelevat: Sosiaalinen toiminta vaikuttaa psyykkiseen tilaani, jota voin ilmaista luomalla näkyvää. Asiat näyttäisivät ilmenevän tilannekohtaisesti luontevimmalla mahdollisella tavalla. "Voiko kukaan vakavissaan uskoa, että ymmärrämme vielä paljoakaan todellisuudesta ja totuudesta" – Esko Valtaoja löytää sanat. Ihmetyksen savuverhon hälvettyä tuttu lähikauppa oli muuttunut hypermarketiksi, joka pursuaa enemmän tavaraa kuin minulla on aikaa. On tehtävä valintoja.

Olen aliarvioinut oman osuuden merkityksen, mutta nyt käärin hihat. Yritän säätää omia tulkintojani, tuunaan fyysistä itseäni, ympäristöäni sekä vuorovaikutussuhteitani. Menestystä seuraa aina ristiriitaisuuden vyöry, kun mennyt ja tuleva kamppailevat tässä hetkessä. Tiedän, että pystyn vahvistamaan toista mielikuvaa ja vaimentamaan toisen pysyvästi pelkästään ohjailemalla huomiotani sinnikkäästi. Myös aivoissa voidaan havaita päällekkäisiä ja eri suuntiin kehittyviä neuroniyhteyksien verkostoja. Mutta miten luon mielikuvan vielä näkymättömästä, kun mennyt ympäröi näkökenttäni? Kuinka otan askeleita tuntemattomaan, kun luottamukseni rakoilee? Ajattelu- ja toimintamallien muutos on yksinkertainen ilmiö teoriassa, mutta sen toteuttaminen tuntuu vaativan yli-inhimillisiä voimia, buddhalaismunkin mielenhallintaa sekä spartalaista elämäntapaa. Kun taas minun tasapainoni järkkyy jo netin pätkiessä. Taitoni ja voimavarani eivät riittäneet edes pieneen muutokseen. Muutuin vasta kun löysin yhteyden Jumalan voimaan.

Me olemme parhaillaan siellä hassussa paikassa, Pieksämäen perheleirillä. Todellisuuteni on vivahteikkaampi ja hauskempi kuin koskaan ennen, mutta samalla se ilmaisee vain osan totuudesta. Tietoisuudellani on rajat, joiden ulkopuolelta voin vain aavistella. Mutta joskus tilanne on niin otollinen, että sen on aivan pakko heijastella totuutta. Sadussa Liisa heräsi ja todentuntuinen uni osoittautui illuusioksi, jossa ei ollut mieltä eikä merkitystä. Tunnen olevani todellisuuden ja totuuden välimaastossa tiedostaen osia molemmista, ymmärtämättä täysin kumpaakaan. Jos olen unessa, mihin totuuteen herään? Jos olen hereillä, millaisen todellisuuden valitsen?

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Hieron sopimusehtoja sinunkaupoille itseni kanssa. Perustietoja: ikää vasta 40, tahdoimme -01, kolme lasta, kotipaikka Riihimäki.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok