Hopeaa siivouksesta

21.8.2016 Markku Hapulahti

Vihdoinkin perjantai, siivouspäivä. Koska tämä tapahtuma ei ole kaikkein luonnollisin ilmiö meidän perheessämme, olen valjastanut käyttööni vanhemmuuden järeimmät aseet, karkit ja tv:n. Jokaisessa perheessä lienee yksi jäsen, joka nauttii eniten järjestyksen lisääntymisestä. Meillä se olen minä. Kolikon kääntöpuolelta löytyy negatiivisia tunteita epäjärjestyksestä. Korotan ensin ääntäni, mutta haluamaani toimintaa ei näytä syntyvän. Hetken päästä huudan lapsille, jonka puolisoni tulkitsee pettymykseksi myös häneen. Tunteet tarttuvat eikä kenelläkään ole enää kivaa.

Kodin sisä- tai ulkojärjestys eivät pääse tärkeimpien asioiden listalleni, mutta perjantaisin ne sinne kuitenkin ilmestyvät. Mieleeni nousee kuva lapsuuteni pienestä kodista, jossa harvat tavarat olivat omilla paikoillaan, ja perjantaisin siivottiin. Siis äiti siivosi, minä osallistuin pyydettäessä. Järjestyksen rintamalla olen saanut enemmän kuin mitä minun on pitänyt antaa. Miten paljon erilainen onkaan tämän päivän toimintaympäristöni! Henkilöitä, tavaraa, lemmikkejä sekä neliöitä on moninkertainen määrä ja kotimme vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja huoltoa. On myönnettävä, että tavoittelen edelleen lapsuuteni kodin standardeja, normeja tai toimintatapoja enemmän kuin nykyiseen tilanteeseemme sopivia tai yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Minne ilmaiset lounaat katosivat?

Etsin vastauksia, mutta löysin havaintoja. Vahvat tunteeni ja tahtoni kertovat enemmän minun suhteestani asiaan, kuin itse asiasta. Näyttää siltä, että järjestys toimii minulle itsetuntoni ja perustarpeideni täyttymisen puntarina. Kun koen tulleeni nähdyksi ja kohdatuksi, pystyn joustamaan paljonkin. Mutta jos tarpeeni ovat vajaita, lypsän suorittamalla ympäristöstäni lisää arvostusta tai yritän hallita ulkoista maailmaa luodakseni sisäisen turvallisuuden kokemuksen. Ihan kuin järjestys asettaisi kaksi ylitettävää rimaa; historiallisen haavekuvan korkeammalle ja alemmaksi tarpeiden täyttymisen mukaan vaihtelevan arkitason. Koska emme ole sopineet standardeista, arkitasoni kiipeää salakavalasti kohti haavekuvaa estäen helpot ylitykset. Olemme puolisoni kanssa niin erilaisia tässä asiassa, että joskus luulin sen erottavan meidät lopullisesti.

Vasta kokemus täydellisestä hyväksynnästä valoi tuen, jota minun ei enää tarvitse velkoa ympäristöstäni. Tänään heijastan paremmin sellaista kuvaa, jollaiseksi minut alun perin luotiin - yhteyteen ja jakamaan. Siinä ohessa myös järjestyksen rimani ovat laskeneet. Puolisoni mielestä haaveet ovat tippuneet Riosta korkealle eurooppalaiselle tasolle, omasta mielestäni olen aina tavoitellut vain kansallisen tason perussuoritusta. Vaikka kuvitellusta tai todellisesta sarjatasosta onkin vielä epäselvyyttä, olemme vihdoin jo samalla pallonpuoliskolla ja arjen tyytyväisyyteni lisääntyy jo oikeaan suuntaan tehdystä puutteellisesta yrityksestäkin.
Pyydän anteeksi perheeltä. Olen päättänyt, että tässä asiassa minun täytyy osoittaa ymmärrystä ensimmäisenä. Tällä tavalla hyvitän menneitä virheitäni, ilmaisen vallan jakaantuvan tasapuolisesti erilaisista vahvoista toiveista huolimatta, mutta ennen kaikkea olen pienen hetken armollinen muiden lisäksi myös itselleni. Eikä oman komeron epäjärjestyksestä kannata muutenkaan huudella kovin äänekkäästi muille. Täydelliseen suoritukseen emme yllä luultavasti koskaan, mutta tämä hopea on taistelulla voitettu.

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Hieron sopimusehtoja sinunkaupoille itseni kanssa. Perustietoja: ikää vasta 40, tahdoimme -01, kolme lasta, kotipaikka Riihimäki.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok