Uusi luomus

28.10.2018 Markku Hapulahti

Kaiken voi tehdä "lite bättre", vähän paremmin. Tämä lausahdus tuli tunnetuksi vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestarijoukkueen valmentajalta, ja usein löydän itseni samanlaisesta olotilasta: Jotain tuntuu vielä puuttuvan, vaikka asiat ovat niin hyvin kuin mahdollista. Tällainen riittämättömyyden ja keskeneräisyyden ahdistus kuuluu kyllä luonnollisena osana elämään ja kasvuun, mutta samalla se kantaa viestiä muustakin.

Psykologisesti tunne voi liittyä lapsuuden itsetuntoon, pelon ja häpeän kokemuksiin tai vaikka motivaatioon, ja on selvää, että voimme parantaa elämänlaatuamme nostamalla tietoisuuteen tällaisia kokemuksia sekä jakamalla näitä kokemuksia toisten kanssa. Oma- ja vertaisapu voi olla niin tehokasta, että riskinä on tyytyä vain oireiden lievittämiseen silloin kun taustalla on pysyvää sairautta.

Filosofi-teologi Paul Tillich löytää sairauden: Olemme erossa Jumalasta. Siksi meitä uhkaavat kuolema, merkityksettömyys ja syyllisyys, jotka heijastuvat elämäämme erityisesti pelkoina ja ahdistuksena. Koska uhat koskettavat niin syvällisesti koko olemassaoloamme, niin psykologiakin on vaarassa jäädä liian pinnalliseksi. Psykologia on luonteeltaan arvoista vapaata tiedettä, joka pyrkii kuvailemaan ´millainen jokin on´. Kun taas elämämme, vuorovaikutussuhteemme sekä yhteytemme Jumalaan ovat arvoperusteisia, ja kysyvät havaintojen taakse ´miksi se on´. Mitä ikinä vastaammekaan miksi-kysymykseen, niin vastauksestamme löytyy aina ihmisen ylittäviä osia, uskomuksia.

Ymmärryksen ylittävä osa tuntuu usein paradoksaaliselta. ´Kun varjelee elämänsä, menettää sen´, ´ylenkatsottu ja halpa onkin arvokasta´, ´rakasta vihamiestäsi´ jne. Kun esimerkiksi arvostan jotain, niin teenkin samalla näkyväksi arvostamani asian vastakohdan. Vastakohta vaikuttaisi olevan toisessa päässä, mutta välillä onkin läheisempi yhteys, joka taivuttaa vastapäät vierekkäin. Kuin hevosenkengäksi. Jos sanon, että kokonaisuus on vain toinen pää, niin väite ei vastaa todellisuutta ja saatan menettää kaiken. Niin kuin ihanteet ja onnellisuuskin karkaavat, jos tavoittelen niitä yksipuolisesti. Vaikka en ymmärtäisi paradoksin toimintalogiikkaa, se on olemassa tahdostani riippumatta ja voin luottaa sen olemassaoloon - Mikään epätoivo ei pysty poistamaan toivoa.

Olemassaolomme uhat ja vastaukset tuntuvat ankkuroituvan ihmisen ylittäviin ääripäihin, ja päästäkseni lähemmäksi niitä, on heittäydyttävä ihmisen ylittävään rohkeuteen ja armoon. Olla uusi luomus Jeesuksen kautta. Silloin tämän hetken rajallisuuteen ilmestyy ikuisia rakenteita. Käytän Luojani valtaa, vaikka samaan aikaan olen täysin merkityksetön kokonaisuuden kannalta. Voin olla täydellisesti hyväksytty, mutta en ilman omaa syyllisyyttä.

Ihminen ja ympäristö sisältävät vain osan kaikesta tiedosta, eikä puuttuvaa tietoa voi korvata perehtymällä paremmin millaisia me olemme, mitä sääntöjä maailma näyttää noudattavan, tai tuunaamalla nykyisyyttä vähän paremmaksi. Nämä sinällään hyvät toiminteet ankkuroituvat elämän alkulähteelle, eikä toisinpäin. Samaa dynamiikkaa voi havaita vuoden 1995 tapahtumissa. "Lite bättre" olikin vain keino päästä kokonaan uuteen identiteettiin, jossa historia ei enää määritellyt tulevaa, jossa pelaajia opetettiin havainnoimaan maailmaa jo voittajan näkökulmasta.

Se, missä identiteetti majailee, määrittää myös ahdistuksen laadun. Maailman identiteetissä ahdistus ilmenee omavoimaisuuden riittämättömyytenä vastata ihmisen perustarpeisiin, ja pitkittyessään tämä johtaa lopulta rakenteen, yhteisöllisyyden sekä minuuden katoamiseen. Kun taas Hengen identiteetissä meille on jo annettu kaikki tarvittava, mikä kasvattaa halua etsiä ja kirkastaa antajaa aina vain lisää.

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Merkitysten kintereillä. 42v, naimisissa 17v, kolme lasta, Riihimäeltä.


Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok